lauantai 7. helmikuuta 2009

Uusia unelmia




Ihana, kiireetön viikonlopun aamu. Luen mahtavaa kirjaa, joka täytyy jakaa kanssanne. Tämä Tommy Hellstenin kirja, Elämän paradoksit on hyvää luettavaa. Mutta kuuluu siihen kirjojen ryhmään, jossa jokin rivi pitää lukea vielä toisen kerran tai kolmannenkin, jotta ymmärtäisi kaiken, mitä lauseessa sanotaan ;) Olen lukenut sen monta kertaa ja taas etsin sen hyllyltä käsiini.


"Unelmat ja haaveet ovat persoonallisuutemme ainesta, joka ei vielä ole saanut syntyä...

Monet meistä kasvavat ympäristössä, jossa vain vähän meistä tulee nähdyksi. Niinpä synnymme vain vähän. Mutta se, mikä meissä ei ole saanut syntyä, on siitä huolimatta omaa itseämme.

Unelmat ja haaveet ovat singnaaleja tästä tuntemattomasta meissä. Ei ole sattumaa, että kullakin on juuri omanlaisensa unelmat. Unelmat ja haaveet kertovat meille, minkälaisia me olemme tulevaisuudessa, mikäli uskallamme kuunnella niitä ja suhtautua niihin vakavasti."


Tämä kohta oli lainattu kirjasta Tommy Hellsten 2005 (2001). Elämän paradoksit. Helsinki: Kirjapaja


Uskalletaan haaveilla ja unelmoida!



Minulla on taas pientä projektia tulossa. Ihana mieheni hommasi minulle piirtoheittimen, jota olin toivonut ja etsinyt jo jonkin aikaa. Nyt olen katsellut mahdollisia tekstejä ja kuvia, joita siirrän maalaten seinälle piirtoheittimen avulla.

Skannaan/otan netistä kuvan tai teen tekstinkäsittelyohjelmalla tekstin, jonka tulostan mustalla kalvolle. Tämän kalvon heijastan sitten seinälle haluttuun kohtaan ja halutun suuruisena jonka jälkeen piirrän ääriviivat lyijykynällä. Sammutan piirtoheittimen ja maalaan pienellä pensselillä tarkasti ääriviivat ja sisustan haluammani värillä. Luulen että suosin valkoista meidän kahvin eri sävyissä olevilla seinillä.
Näin voin tehdä tekstit myös puulaatikoihin, huonekaluihin, kyltteihin ym.

Olen keksinyt jo tuhat ja yksi tapaa käyttää tätä piirtoheitintäni, jonka nimitin heti WALL-E :ksi saman näköisen piirroshahmon mukaan. :) Katsotaan mitä minä ja WALL-E saadaan aikaiseksi.



Rauhallista ja ihanaa viikonloppua kaikille toivottaa Anne


2 kommenttia:

  1. ihana blogi ! tosi ihania kuvia ja tunnelmia ! Tulen vierailulle useasti . Hyvää viikonloppua !

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tanja!:) Kiva kun viihdyt. Ideoita blogin kehittämiseksi on ajatuksissani vaikka kuinka. Lisäilen yleensä juttuja, kun lapset on tyytyväisinä ja ehdin hetkeksi istua alas :)

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)